Hei Vanhemmat ja muut kilpailevaa lasta tukevat aikuiset!

 

Meidän vanhempien oikeus on saada kulkea

lastemme mukana pari vuosikymmentä. Saamme

katsella ja ihmetellä sitä matkaa, jonka lapsemme

kulkevat pienestä vauvasta itsenäiseksi, osaavaksi

aikuiseksi. Lastemme matka koostuu monista

merkittävistä tekijöistä ja sattumuksista. Kehitys

kulkee kulkuaan ja maisemat lapsen maailmassa

vaihtuvat – mutta me vanhemmat matkakumppaneina

pysymme. Meidän vanhempien tehtävänä on

olla hereillä – seurata kehittyvää lasta ja kasvaa

itse. On aika hoivata ja suojata ja on aika antaa

opetella ja yrittää ja on aika päästää menemään.

Vanhemmuus on aaltoliikettä, jossa joudumme aina

uuteen haastavaan tilanteeseen juuri kun vanha taito

on opittu, mutta se liike pitää notkeana ja virkeänä

– itsekin pakosti kehittyy. Vanhemmuus on myös

tunnetila – se on elämistä vahvojen tunteiden keskellä.

Yksikään lapsi ei jätä meitä vanhempia kylmäksi –

perheissämme roihuaa tunteiden takka.

Ja juuri näistä tunteista tässä artikkelissa puhutaan.

Tunteista, joita lapsemme tuntevat ja tunteista, joita

me vanhemmat koemme. Ja tietysti myös siitä, miten

me yhdessä näitä tunteita jaamme.

 

 

Lapsen harrastus: leikin jatke vai uran alku?

 

Harrastava ja kilpaileva lapsi on jo pitkällä

matkallaan. Hän on saanut paljon eväitä ja haluaa

yrittää nyt itse. Hän omaa monia taitoja ja tietoja –

ja on kova yrittämään. Ja harrastukset tarjoavat

loistavan kentän itsenäisyyden ja omatoimisuuden

harjoitteluun.

Harrastus voi olla 7-12-vuotiaalle lapselle Leikin

Jatke. Leikkivä lapsi on onnellinen lapsi ja onnen

tunteitahan me haluamme tarjota lapsillemme, vai

kuinka? Leikillisen harrastamisen kautta lapsi oppii

turvallisesti tämän maailman tavoille; mukaan

mahtuu yrittämistä ja epäonnistumista, sinnikkyyttä

ja luovuttamista, intoa ja pitkästymistä – lapsi saa

rauhassa kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen.

Harrastus voi olla myös Uran alku. Tällöin puututaan

vahvasti lapsen elämänvirran kulkuun ja sen

suuntaan. Uran tekeminen vaatii paljon panostusta

niin lapselta kuin aikuiseltakin. Vanhempien ja muiden

aikuisten vastuu kasvaa huomattavasti. Päätöksen

tulisi olla vakavasti pohdittu ja harkiten

päätetty – lapsen näkökulmaa vahvasti kunnioittava!

Parhaimmillaan lapsen lahjoja tukeva harrastus

tarjoaa lapselle monipuolisen sosiaalisen verkoston,

kunnianhimoisia haasteita ja maailman valloitusta.

Harrastusten ja kilpailun ympärillä hyrräävät Suuret

Tunteet; niin lasten ikiomat kuin meidän vanhempien

ja muiden aikuistenkin. Salilla tai kentällä saisi

raikua lapsen nauru, pitäisi kuulua sanailua, väittelyä

ja sopimista ja välillä sieltä pitäisi kiiriä harmittelu

ja hiljaisuus. Harrastaminen tarjoaa lapselle

mahdollisuuden kokeilla ja tutustua erilaisiin

tilanteisiin, ihmisiin ja erityisesti omiin tunteisiin.

Kaikessa harrastamisessa harjoittelijana on kehittyvä

lapsi itse, ei vanhempi. Harrastukset

mahdollistavat lapsen tutustumisen ikätovereihinsa

ja muihin aikuisiin eli valmentajiin. Näin lapsen

sosiaalinen verkosto kasvaa ja kehittyy monipuolisesti

ja turvallisesti.

 

Kilpailoa!

Lapsemme harrastus voi sisältää kilpailua tai kilpailu

voi olla harrastus. Tärkeintä lapsemme kannalta on

kummassakin tapauksessa se, että sisältönä on

Kilpailoa!! Kilpailo on lupa tuntea!

Mittelöidä omia voimia, taitoja, oppeja, suhteita

kavereihin ja suhdetta auktoriteetteihin..

Meidän aikuisten, vanhempien

velvollisuutena on tukea lasta tämän tunnetyöskentelyssä

ja tutkia samalla omia tunteitamme ja

erityisesti säädellä niitä. Kilpailon paras ominaisuus

on, että se mahdollistaa lapsille kaikenlaisten

tunteiden tunnistamisen. Tutuiksi tulevat pettymyksen,

kateuden, surun ja jopa häpeän tunteet, mutta myös

onnistumisen, ilon, ylpeyden, jännityksen ja

yhteisyyden tunteet. Tunteiden tunnistaminen, näyttö

ja jakaminen tutussa porukassa lisäävät lapsen

tunnetaitoja, laajentavat itsetuntemusta ja

vahvistavat luottamusta elämään.

 

 

I T S E Ä O N H Y V Ä T A R K K A I L L A H I E M A N :

 

Millaisia tunteita lapsen harrastaminen herättää?

 

Miten toimin harjoittelu/kilpailutilanteessa ja mitä ja

miten sanon palautetta lapselle tämän suorituksista?

 

Onko minulla aikaa kuunnella lapsen kommentteja ja

tunnelmia harrastuksesta ja kilpakentiltä?

 

Olemmeko samaa mieltä perheessä vaimoni/mieheni

kanssa lapsen harrastamisesta?

 

 

 

7-9 –vuotias löytöretkeilijä

7-9-vuotias lapsi on juuri aloittanut koulunsa ja näin

laajentanut elinpiiriään. Hän elää uusien, erilaisten

haasteiden keskellä. On opittavaa ja muistettavaa,

on uusia paikkoja ja uusia ihmisiä. Energiaa piisaa

ja lapsi jaksaa fyysisesti touhuta paljon. Hän on

valloittamassa maailmaa. Uusi vaihe vaatii paljon

sulatteluaikaa, asioiden pohdintaa, keskusteluja,

lepoa, huolenpitoa ja rakkautta, sillä löytöretkeilijämme

on varsin herkässä vaiheessa tunneelämältään

vaikka muuten vauhti on päällä. Lapsi

on herkkä arvostelulle ja hänen itsetuntonsa on vielä

liitoksissa onnistumisiin. Moitteet, ärhentelyt ja

arvostelut menevät suoraa seikkailijan sydämeen,

sillä aikuinen eri muodoissaan, vanhempi, opettaja,

valmentaja, on lapsen pyyteettömän ihailun kohde.

Vastuu pienen matkaajan hyvinvoinnista on näin

ollen vahvasti meidän aikuisten ja erityisesti

vanhempien taskussa!

Harrastuksen tulisi tässä vaiheessa tarjota kavereitten

tapaamisen ja erilaisten taitojen oppimisen lisäksi

turvallisen alustan lapsen itsetunnon vahvistumiselle.

Leikinomainen kilpailu antaa lapselle mahdollisuuden

harjoitella osaamisen, taitojen ja tahtomisen rajoja.

Yhdessä valmentajan ja kaveriporukan kanssa on

hyvä opetella erilaisten tunteiden tunnistamista,

nimeämistä ja jakamista. Tutuiksi tulevat

onnistumisen, ylpeyden, yhteisyyden ja ilon tunteet.

Elämisen taitojen kannalta tutustuminen pettymyksen,

surun ja kateuden tunteisiin on ehdottoman

hyödyllistä. Mutta kilpailu ilman iloa voi olla myös

vaarallista, jos lapsen yrittämistä arvostellaan ja

mollataan. Näin ollen lapsi jää yksin tunnemyrskynsä

kanssa. Tunteille ei löydy ilmaisua ulos ja tunteiden

tunnistaminen vaikeutuu. Suurien tunteiden

myllertäessä lapsen itsetunto on kovilla. Herkkää

löytöretkeilijää täytyy tukea, kannustaa, rohkaista ja

lohduttaa.

 

Löytöretkeilijän vanhemman

tunteet ja tehtävät

Meidän vanhempien rooli on merkittävä pienen

löytöretkeilijän elämässä. Me usein teemme päätöksen

siitä, mitä löytöretkeilijämme tässä iässä harrastaa

ja kuinka usein. Vanhempien vastuulla on olla tietoisia

tästä tärkeästä päätöksestä.

Meidän vanhempien on syytä olla varuillaan, ettemme

tässä vaiheessa siirrä löytöretkeilijän kannettavaksi

omia haaveitamme ja toiveitamme – lapsen on

tärkeää löytää oma polkunsa elämän kartalla!

Vanhempien vastuulla on seurata lapsen hyvinvointia

ja puuttua asiaan jos lapsi väsyy, kyllästyy tai voi

muuten huonosti. Harrastus on aina lapsen oma!!

Kannustus ja arjessa auttaminen ovat paikallaan.

Iloita saa ja pitääkin, mutta kaikenlainen

mollaaminen, painostaminen tai

prässäys eivät kuulu kuvaan.

 

K E S K E I S I Ä K Y S Y M Y K S I Ä T Ä S S Ä V A I H E E S S A O V A T :

 

Annanko lapselle tilaa näyttää tunteensa

ja mielipiteensä harrastuksesta?

 

Miten itse jaksan ”minuuttiohjelmaa” ja kuljetuksia?

 

Missä tuuletan omat tunteeni?

 

Miten suhtaudun muihin vanhempiin

”kentän laidalla”?

 

1 0 – 1 2 - V U O T I A S

S E I K K A I L I J A

10-12-vuotias on jo vankempaa tekoa. Hän osaa ja

taitaa ja nauttii niin monista osaamistaan jutuista.

Kavereista tulee merkittäviä kanssakulkijoita – välillä

aikuista merkittävimpiäkin. Ja tässä vaiheessa

palautetta imetään aikuisten ilmeiden, eleiden ja

sanojen lisäksi vertaisporukasta.

Kavereiden mielipiteillä ja hyväksynnällä on suuri

merkitys. Itsetunto kestää jo hieman vertailua ja lapsi

löytää itsestään vahvuuksia ja heikkouksia – ”ok

englanti ei suju, mutta mä oon hyvä jumpassa!”.

Yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen ovat

”tärkeitä juttuja”. Seikkailija osaa jo asettua toisen

asemaan ja hän kokee vahvasti muidenkin tunteita

– empatia kukoistaa! Aikuinen ei enää ole kaikkivoipa

yli-ihminen vaan erehtyväinen yhdessä matkaaja.

Aikuisen sanaa ja auktoriteettiä ei enää niellä

purematta vaan rinnalle tulevat lapsen omat

oivallukset ja ajatukset. Mielipiteitä ilmaistaan

vahvasti.

Harrastusten ja KilpaIlon tulisi tässä vaiheessa tarjota

sopivia haasteita, jatkuvuutta, sosiaalisten taitojen

harjaannuttamista, sinnikkyyttä, pitkäjännitteisyyttä,

jännitystä, huumoria ja itsetuntemuksen lisäämistä.

Leikinomainen harrastaminen tarjoaa lapselle

mahdollisuuden rentoutua, iloita, hämmästellä,

kokeilla ja ”elvistellä”. Seikkailijan iässä kilpailuvietti

on vahva luonnostaan ja lapsi tarvitseekin apua

säilyttääkseen kasvonsa muiden edessä

epäonnistumisten, häviöin ja tappioiden hetkellä.

Parhaimmillaan harrastus opettaa ”kunniallisen”

tavan hävitä ja tutustuttaa seikkailijan yöpuolen

tunteisiin eli kateuteen, pettymykseen ja vihaan.

Nämä tunteet ovat niin suuria jo luonnostaan, ettei

lasta missään tilanteessa pidä aikuisen taholta

syyllistää joukkueen häviöistä tai omasta huonosta

suorituksesta. Aina on oltava uusi mahdollisuus ja

toivo paremmasta! Yhdessä koettu ja jaettu

onnistuminen moninkertaistaa lapsen omaa iloa ja

antaa uskoa yhdessä tekemisen voimaan.

 

Seikkailijan vanhemman

tunteet ja tehtävät

Tässä vaiheessa mennään jo kovaa – arki on

minuutilleen aikataulutettu. Valinnat on tehty ja me

vanhemmat toimimme kuljettajina ja huoltajina.

Taustaa turvataan ja muiden vanhempien kanssa

ollaan jo tuttuja. Aikaa kuluu lapsen asioiden ympärillä

ja niistä voi tulla meille omaa elämäämme

tärkeämpiä. Silloin vaarana on se, että lapsi pistetään

suorittamaan meidän tunnetyytyväisyyttä. Kilpailo

saattaa muuttua ”kentän laidalla” olevien aikuisten

väliseksi kilpailuksi ja vertailuksi ja ilo häviää

kokonaan niin vanhemmilta kuin seikkailijoiltakin.

Eli meidän on syytä tarkkailla tunteitamme ja aikuisen

vastuulla on säädellä niitä - käyttää volyyminappulaa!

Nyt on lastemme vuoro – omia tunteitamme voimme

mittelöidä omissa harrastuksissamme!

K I L P A I L O – L U P A T U N T E A !

V A L M E N T A J A T J A M U U T A I K U I S E T

L Ö Y T Ö R E T K E I L I J Ö I D E N

J A S E I K K A I L I J O I D E N T U K E N A

Kilpailossa lapsemme ovat lainassa valmentajien

luomassa maailmassa. Vaikka päävastuu lapsen

hyvinvoinnista on meidän vanhempien – on kivaa,

että muut aikuiset ovat kasvatuskumppaneina meidän

rinnalla varmistelemassa lapsen hyvää!

Valmentajat ja muut aikuiset toimivat esikuvina

lasten maailmassa. He opastavat lasta paitsi

harrastuksen maailmaan niin erityisesti he johdattavat

lasta ihmisyhteisöön. Valmentajien kautta lapsi

saa kosketuksen perheen ulkopuoliseen aikuiseen ja

hänen tapaansa elää elämäänsä. Valmentajien vastuu

on tarjota lapselle vahvaa sisältöosaamista lajista

ja sen lisäksi kypsää aikuisen tukea. Tuki on ehdotonta

ja se rakentuu kannustamisesta, ymmärtämisestä,

luottamuksesta, iloitsemisesta ja taitavasta

palautteenannosta sekä aikuisen omien tunteiden

säätelytaidosta.

 

 

Mozart Cup Salzburg 16 - 17.1. Kisaamassa Saara, Siiri, Saila, Niina, Marianne, Petra ja Leena                                                                                                                         Ensimmäiset tulokset ovat tulleet kisasta ja Eve laittoi viestiä:Springs -96 Saila 6.hienosti puhtaalla ohjelmallaan ja Siiri 8. tehden ensimmäistä kertaa kisoissa 2 lutzin, 2 flipin ja 2 ritin. Oikein rohkeat ja vauhdikkaat esitykset molemmilla                         Springs -97 Saara 4. hyvä, vauhdikas ohjelma onnistuneesti 2 krt 2 flippi ja 2 lutz.  Debs-95 Marianne 4. Oma maksimi 2 flippi, 2 tulppi, 2 lutz ja 2 tulppi. Petra 5. 2 ritti 2 ritti ja 2 tullpi yhdistelmä, 2 kertaa 2 lutz, oma maksimi ja kauden paras ohjelma Niina 7. Hypyllisesti erinomainen, hyvä 2 akseli yritys, 2 lutz, 2 flippi, 2 flippi 2 ritti, kaksi piruettia valitettavasti epäonnistui.                                          Novice -92  1. Leena !!!                                

Haabersti, Tallinna